Vistan SP2-päivityspaketti valmistui

Virallinen versio jakoon huhtikuun aikana?
Vistan SP2-päivityspaketti valmistui

Microsoft on julkaissut rtm-version (release to manufacturing) Windows Vistan toisesta korjauspaketista. Rtm-versio ohjelmistoista on yleisesti ottaen lopullinen, julkiseen levitykseen valmis versio.

Ensimmäinen Windows Vistan Service Pack 2 -paketin beetaversio julkaistiin viime vuoden loppupuolella. Tällä hetkellä myös rtm-paketti on tarjolla vain beetatestaajille Microsoftin Windows Update- ja Connect-palvelujen kautta.

Rtm-version julkaisun myötä myös odotukset virallisesta levityspaketista nousevat. Windows Vistan ensimmäisestä Service Pack -paketista julkaistiin virallinen levitysversio Windows Update -palveluun reilu kuukausi rtm-version julkaisun jälkeen.

Jakoon huhtikuun aikana?

Service Pack 2 sisältää kootusti kaikki Vistalle julkaistut tietoturvapäivitykset. Paketti sisältää myös tuen blu-ray-levyjen polttamiselle sekä esimerkiksi Vian 64-bittisille suorittimille. Myös wlan-verkkojen ja bluetooth-asetusten hallinnan luvataan olevan aiempaa helpompaa.

Alun perin Microsoft on ilmoittanut julkaisevansa SP2-paketin Vistalle vuoden toisella neljänneksellä. Julkisuuteen vuotaneiden huhujen mukaan SP2 julkistettaisiin virallisesti huhtikuun aikana. Rtm-version ilmestymisen takia aikataulu vaikuttaa pitävän paikkansa.

Tagit: Microsoft, Vista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös