VR tuo langatonta nettiä kaukojuniin
VR aikoo asentaa langattomat nettiyhteydet kaukoliikenteen Pendolino-juniin. Yhteydet tulevat ensin konduktöörien ja tekniikan sisäiseen käyttöön. Jos hyvin käy, myös matkustajat pääsevät hyötymään paremmista langattomista yhteyksistä junissa.
Kaukojunissa pääsee jo nykyisin nettiin kännyköiden ja mokkuloiden kautta, mutta junien nopean vauhdin ja eristetyn kuoren takia yhteydet tuppaavat olemaan hitaat ja vasteajat korkeat. Lisäksi yhteys tyypillisesti katkeilee useita kertoja jo Helsingin ja Tampereen tai Helsingin ja Turun välillä. Nopea langaton netti junaosastoissa sisällä tarjoaisi nopean verkon.
VR on asentanut testivaiheen järjestelmän jo kolmeen Pendolino-junaan. Hanketta on tehty yhteistyössä useiden operaattoreiden ja verkkoyhtiöiden kanssa. Jotta yhteydestä olisi mielekästä kertoa aikanaan asiakkaille, palvelun pitäisi olla saatavana kaikissa tietyntyyppisissä junissa.
"Kesään mennessä teemme päätökset siitä, asennetaanko järjestelmä kaikkiin Pendolino-juniin. Menisi joka tapauksessa ensi vuoteen ennen kuin pääsemme kertomaan palvelusta matkustajille", sanoo VR Osakeyhtiön henkilöliikennejohtaja Antti Jaatinen Tietokoneelle.
Lopullista päätöstä ei ole tehty siitä, avataanko järjestelmä matkustajien käyttöön. Jaatisen mukaan ei ole varmaa sekään, tuleeko langaton netti matkustajille maksuttomana palveluna vai veloitetaanko nettiyhteydestä lisämaksu.
Kalleus on hidastanut yhteyksien tuomista
Nettiyhteyksiä on toivottu kaukojuniin vuosia. Jaatisen mukaan järjestelmän tekniset ratkaisut ovat kuitenkin kalliita junien rakenteen vuoksi. Auki on vielä jopa sekin, perustuisiko yhteys junasta ulospäin kännykkäverkkoihin, Digitan @450-verkkoon vai molempien yhdistelmään.
Laadukas nettiyhteys kaukojunissa voisi kuitenkin lisätä junalla matkustamisen kilpailukykyä, myöntää Jaatinen. VR on asentamassa verkkoyhteyksiä myös lähijuniinsa, mutta niissäkään ei ole tehty päätöksiä, avataanko yhteydet asiakkaiden käyttöön.
Langattomat nettiyhteydet on asennettu ensimmäisenä joihinkin Helsingin kaupungin sisäisiin linja-autoihin ja raitiovaunuihin. Yhteys perustuu sisäiseen wlan-verkkoon, ja linjayhteys Digitan @450-verkkoon.








