Vuokravideot netissä kävivät paremmin kaupaksi

Netflix paransi tulostaan tuntuvasti USA:ssa
Vuokravideot netissä kävivät paremmin kaupaksi

Amerikkalainen videovuokrausyritys Netflix paransi tulostaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Erityisesti elokuvien nettivuokrauksessa suosioon noussut Netflix onnistui kasvattamaan viime vuonna sekä tulostaan että asiakasmääräänsä huomattavasti. Yhtiön nettotulot nousivat vuoden takaisesta lähes 31 prosenttia, ja myös asiakkaiden määrä kasvoi viidenneksellä.

Talouden taantuma saattaa piristää elokuvavuokraamon liiketoimintaa, sillä taloudellisesti epävakaina aikoina elokuvissa käynti antaa usein tilaa edullisemmalle elokuvan vuokraukselle. Yhtiö odottaa asiakasmäärän kasvavan voimakkaasti myös kuluvan vuoden aikana.

Netflixin liiketoimintaa piristää myös nettivuokrauksen integroituminen suoraan kodin viihdelaitteisiin. Esimerkiksi Microsoft lisäsi Netflix-tuen Xbox 360 -pelikonsoliinsa viime syksyn suuressa päivityksessä.

Tagit: Netflix, Vuokra
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös