Warner vaihtaa hd-dvd-elokuvat blu-ray-versioihin

Lähetä kansipaperit – saat blu-ray-version viidellä dollarilla
Warner vaihtaa hd-dvd-elokuvat blu-ray-versioihin

Mediayhtiö Warner Bros. vaihtaa kuluttajien hd-dvd-levyjä blu-ray-elokuviksi. Kyseessä on yhtiön Red2blu-ohjelma, joka ei valitettavasti ole voimassa Euroopassa tai Suomessa.

Warnerin ohjelman tavoitteena on auttaa asiakkaitaan, jotka ehtivät ostaa hd-dvd-elokuvia ennen tekniikan vuosi sitten formaattisodassa kärsimää tappiota.

Ohjelmassa käyttäjät saavat pitää omat hd-dvd-elokuvansa, mutta Warnerille tulee lähettää elokuvien kansipaperit. Tämän jälkeen käyttäjä saa noin viiden dollarin hinnalla saman elokuvan blu-ray-version. Päälle napsahtavat kuitenkin noin yhdeksän dollarin postikulut, joten vaihto-ohjelma tuottaa kuluja myös asiakkaalle.

Maksullisuudesta huolimatta kuluttajat ovat Warnerin mukaan ottaneet ohjelman vastaan innostuneina. Yhtiö ei kuitenkaan ole ilmoittanut Red2blu-kampanjan laajentamisesta esimerkiksi Eurooppaan.

Ohjelman herättämä voimakas kiinnostus saattaa kuitenkin johtaa vastaavien ohjelmien aloittamiseen myös muilla markkina-alueilla.

Tagit: Blu-ray, HD DVD, Warner
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös