Wikipedia rajujen muutosten edessä

Myrsky keinuttaa nettitietosanakirjaa
Wikipedia rajujen muutosten edessä

Wikipedian asema vapaasti muokattavana nettitietosanakirjana saattaa kokea melkoisen muutoksen lähiaikoina. Sen perustaja Jimmy Wales on polttanut päreensä tahalliseen väärien tietojen uittamiseen artikkeleihin ja on ehdottanut radikaaleja muutoksia artikkelien muokkaamiseen.

Walesin kuppi kääntyi nurin, kun joku kävi muokkaamassa kahden amerikkalaisen senaattorin esittelyartikkeleita. Senaattorit ovat elossa ja vaikuttavat politiikassa, mutta muokattujen artikkelien mukaan kumpikin olisi kuollut.

Jimmy Wales on ehdottanut blogimerkinnässä uudeksi käytännöksi, että uudet ja tuntemattomat käyttäjät eivät saisi tuotoksiaan tai toisten artikkeleihin tekemiään muutoksia julki ennen kuin joku sivuston ylläpitäjistä on hyväksynyt ne.

Äänestys tiedossa

Etenkin ylläpitäjät ovat nousseet takajaloilleen ehdotuksen kuultuaan. Sen sanotaan lisäävän työmäärää valtavasti, mikä johtaisi ainakin siihen, että artikkelit päivittyisivät erittäin hitaasti – jopa viikkojen viiveellä. Tällaista menettelyä noudatetaan kuitenkin jo Wikipedian saksankielisellä versiolla.

Wales toivoo, että hänen ehdotustaan vastustavat tekisivät oman vastaehdotuksensa lähipäivinä. Toimenpide-ehdotusten paremmuus ratkaistaisiin tämän jälkeen äänestämällä.

Wikipedia on monelle yksi netin arvokkaimmista palveluista. Luotettavuus on tietolähteen keskeisin ominaisuus, joten Wikipedia-yhteisössä ollaan nyt todella perimmäisten kysymysten äärellä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös