Wikipedian hakukone kuopataan

Wikia Search ei löytänyt käyttäjiä
Wikipedian hakukone kuopataan

Wikipedian perustaja Jimmy Wales kertoo, että Wikipedian tapaan vapaaehtoisvoimin toimiva Wikia Search -hakukone lopetetaan. Hakukone ei houkutellut käyttäjiä ja talouskriisi pakottaa lopettamaan hankkeen. Wikia Searchin uudesta sisarpalvelusta on kuitenkin tullut melkoinen menestys.

Jimmy Wales kertoo asiasta blogissaan. Wales kertoo itse uskovansa Wikia-tyyppisen hakukoneen mahdollisuuksiin, mutta palvelu ei ole vetänyt riittävästi käyttäjiä. Niinpä Wikia Search suljettiin maaliskuun viimeisenä päivänä.

Wales ilmoitti Wikia Search -hankkeesta vuoden 2007 alussa, ja palvelu saatiin käyntiin vuoden 2008 alussa. Hakutulosten luominen perustuu vapaaehtoisvoimiin, joten alussa hakutulokset olivat kehnoja. Käyttäjät eivät kiinnostuneet palvelusta riittävästi.

Wikia-palvelut kasvoivat 172 prosenttia vuodessa

Wales kuitenkin muistuttaa, että muuten Wikia-hankkeella menee erittäin hyvin. Tutkimusyhtiö Nielsen kertoi helmikuussa, että Wikia.com oli Yhdysvaltojen viidenneksi nopeimmin kasvava käyttäjien omaan sisältöön perusturva palvelu.

Wikia kasvoi vuodesta 2008 vuoteen 2009 yhteensä 172 prosenttia, eli käyttäjämäärä melkein kolminkertaistui. Käyttäjiä oli helmikuussa 3,8 miljoonaa.

Walesin mukaan erityinen hitti on ollut Wikianswers-palvelu, ja Wikia Searchin resursseja siirretään sinne.

Tagit: Wiki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös