Wincapitan pääepäilty: valuuttakauppa oli täyttä huijausta

Tietokoneohjelmalla sumua silmiin
Wincapitan pääepäilty: valuuttakauppa oli täyttä huijausta

Sijoitusklubi Wincapitan esitutkinnassa on varmistunut, että Wincapita ei ole käynyt valuuttakauppaa. Keskusrikospoliisin mukaan jutun pääepäilty Hannu Kailajärvi on kuulusteluissa myöntänyt, että Wincapita ei ole saanut tuottoja valuuttakaupoista, vaan sen varat ovat muodostuneet ainoastaan jäsenten rahasuorituksista. Wincapitan toiminta on siis perustunut puhtaasti petokseen. Tietokoneohjelma antoi kavalasti väärän mielikuvan kaupankäynnistä.

Poliisi kertoo, että Oulun käräjäoikeuden joulukuussa vangitsemaa Kailajärveä on kuulusteltu useita kertoja. Kuulustelut ovat poliisin mukaan sujuneet hyvin ja edistäneet tutkintaa.

Ohjelma huijausta – valuuttakauppaa ei käyty

Wincapitan (entinen Winclub) jäsenistön keskuudessa on ainakin jossain määrin ollut käsityksenä, että klubin Fx Trader Signals -ohjelma olisi näyttänyt Wincapitan tekemiä valuuttakauppoja.

Kailajärvi on kuitenkin kuulusteluissa kertonut, että kyseessä ovat olleet ohjelman tekemät kaupantekoehdotukset eivätkä todelliset valuuttakaupat. Ohjelma on kopioinut todellisen valuuttakurssikäyrän valuutta-alustalta ja lisännyt siihen osto- ja myyntisignaalit.

1300 rikosilmoitusta tehty

Wincapitan toiminnasta on tehty tähän mennessä lähes 1300 rikosilmoitusta, joissa ilmoitetut asianomistajien vahingot ovat yhteensä noin 17,8 miljoonaa euroa. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on noin 16 miljoonaa euroa.

Varma tieto siitä, että Wincapitan toiminta on perustunut puhtaasti petokselle ja pyramidipelille, saattaa saada jotkut harkitsemaan uudelleen rikosilmoituksen tekemistä. Ohjeita rikosilmoituksen tekemisestä löytyy keskusrikospoliisin internetsivuilta.

Esitutkinnan mukaan mikään asiaan liittyvistä yhtiöistä ei ole pitänyt toiminnastaan kirjanpitoa.

Poliisi arvioi esitutkinnassaan, että Wincapitalla on varoja jäljellä noin 4,8 miljoonaa euroa, minkä myös pääepäilty on myöntänyt. Nämä varat on asetettu vakuustakavarikkoon jo keväällä 2008.

Tagit: Huijaus, Wincapita
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös