Windows 7:n palvelinversio tulee tänä vuonna

Windows Server 2008 R2
Windows 7:n palvelinversio tulee tänä vuonna

Microsoftin palvelin-Windowsin kehityksen johtaja on vahvistanut, että Windows 7:n palvelinversio tulee myyntiin vielä tänä vuonna. Tämä antaa mielenkiintoista lisävaloa myös Windows 7:n tavallisen pc-version aikatauluun.

Windows Server -yksikön johtaja Bill Laing kertoi asiasta Cnet-uutispalvelun haastattelussa. Hän vahvisti, että Windows 7:n palvelinversio tulee jakeluun tämän vuoden aikana. Aiemmin Microsoft on luvannut Windows 7:ää ja sen palvelinversiota viimeistään vuoden 2010 tammikuun lopuksi.

Ei Windows 7 Server vaan Windows Server 2008 R2

Palvelin-Windowsin virallinen nimi ei ole Windows 7 Server vaan Windows Server 2008 R2. Nimi viittaa siihen, että kyseessä on pienempi päivitys Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmään. R2-versio tuli julkiseen beetatestaukseen tammikuussa, ja siitä julkaistaan pian Release Candidate -versio.

Aikataulu on mielenkiintoinen, sillä yleensä Windowsin tavallinen versio julkaistaan ennen palvelinversiota. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Microsoft yrittää saada Windows 7:n valmiiksi mahdollisimman pian, mahdollisesti jopa kesän lopussa tai alkusyksystä. Palvelinversion uudistus voisi tulla vuoroon pian tämän jälkeen, jos testit sujuvat hyvin.

Tagit: Server, Windows 7
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös