Windows 7 RC:tä voi käyttää yli vuoden
Microsoftilta vahingossa nettiin laitetut asiakirjat kertovat, että Windows 7:n melkein valmis Release Candidate -versio tulee ilmaiseen jakoon toukokuussa. Toisin kuin aiemmassa uutisessa mainittiin, Windows 7 RC:tä voi ilmeisesti käyttää aina vuoden 2010 kesäkuuhun saakka. Windows 7:ää voisi näin käyttää ilmaiseksi yli vuoden ajan.
Asiat paljastuvat Microsoftin vahingossa Technet-sivuilleen laittamista julkaisutiedoista. Tiedot vedettiin pian takaisin, mutta ruutukaappauksia tiedoista löytyy esimerkiksi Ars Technica -uutispalvelusta.
Aiempaan Tietokoneen uutiseen oli pujahtanut virhe, jonka mukaan RC-versiota olisi voinut käyttää vain kesäkuulle saakka. Microsoftin asiakirjojen mukaan RC-version toimii koneilla kuitenkin aina vuoden 2010 kesäkuun alkuun. Release Candidaten levitys jatkuu ainakin vielä kesäkuun ajan.
Microsoftin Kimmo Bergius kommentoi asiaa Tietokone-lehden keskustelupalstalla. Hänen mukaansa pitkä testiaika on haluttu jättää käyttäjien hyödyksi. RC-version käyttäjä joutuu miettimään päivittääkö hän Release Candidaten valmiiseen Windows 7:ään vai haluaako hän palata aiempaan Windows-versioonsa. Windows 7:n lopullinen julkaisuaika ei ole vielä tiedossa, joten RC-versioon on haluttu jättää reilu varoaika.
Windows 7:n nykyistä beetaversiota ei voi suoraan päivittää valmiiseen versioon. Sama saattaa koskea RC-versiota, mutta asia selviää lopullisesti vasta kun Release Candidate -versio julkaistaan.








