Windows 7 vapauttaa IE-ikeestä

Raportit tuoreimmasta beetasta kertovat:
Windows 7 vapauttaa IE-ikeestä

Monet ovat vaatineet Microsoftia katkaisemaan Windowsin ja Internet Explorerin välisen napanuoran – yhtenä painokkaimmista vaatijoista EU. Nyt näyttää, että yhtiö olisi taipunut painostuksen edessä, ja Windows 7 olisi mahdollista käyttää ilman IE:tä.

It-maailmassa liikkuvista tiedoista kertoo muun muassa Computerworld. Windows 7:n tuore beetaversio on ollut tällä viikolla piraattiversiona jaossa, vaikka virallisesti sitä ei ole saatavilla. Muutamissa blogeissa on sen pohjalta raportoitu, että Windowsissa näyttäisi olevan viimein tarjolla mahdollisuus poistaa IE käytöstä.

Blogiraporttien mukaan selaimen amputoiminen olisi toteutettu varsin suoraviivaisesti ja ilman puudutusta: valinta poistaa iexplore.exe-tiedoston kiintolevyltä. Myös pellin alla tapahtuu jotakin, sillä Windows ei operaation jälkeen valita puuttuvasta IE:stä.

Muut selainvalmistajat ovat valittaneet jatkuvasti Internet Explorerin nauttimasta etulyöntiasemasta, jonka se saa pääsemällä vapaamatkustajana jokaiseen Windows-koneeseen. Käyttäjän kannalta tilanne ei tosin muutu merkittävästi niin kauan kun netissä on heille tärkeitä sivuja, jotka eivät suostu toimimaan kunnolla tai lainkaan muilla selaimilla kuin IE:llä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös