WSJ: IBM havittelee Sunia jättikaupalla
Amerikkalainen finanssilehti Wall Street Journal kirjoittaa keskiviikkona sisäpiirin lähteisiinsä vedoten, että tietotekniikkayhtiö IBM yrittää ostaa muun muassa palvelimia valmistavan Sun Microsystemsin 6,5 miljardilla dollarin (noin viiden miljardin euron) käteiskaupalla.
Lehden mukaan keskusteluja käydään molemmin puolin, mutta kauppa voi jäädä silti vielä toteutumatta. WSJ:n tietojen mukaan Sun on saattanut aktiivisesti etsiä ostajaa jo useiden kuukausien ajan.
IBM:n tarjoama rahapotti olisi liki tuplat Sun Microsystemsin nykyiseen pörssiarvoon nähden eilisen hinnan mukaan. Taloustaantuman aiheuttama pörssikurssien lasku on tehnyt monista yrityksistä houkuttelevia ostokohteita niille, joiden kassat pullottavat rahaa.
IBM:n ja Sunin yhteenliittymä olisi entistä vahvempi kilpailija palvelimissa HP:tä vastaan.
Sunilla on myös Unix-palvelinten Solaris-käyttöjärjestelmä ja Mysql-tietokanta, joiden avulla IBM pystyisi laajentamaan palvelintensa ja ohjelmistojensa asiakaskuntaa etenkin finanssi- ja telealan yrityksissä, joissa Solaris-palvelimilla on vahva asiakaskunta.
Mysql-tietokannan avulla IBM taas voisi vahvistaa asemiaan maailman pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
IBM tai Sun Microsystems eivät ole kommentoineet markkinahuhuja.








