Yhä enemmän mikromekaniikkaa
Päällä oleva taantuma painaa kaikkia markkinaennusteita alaspäin, mutta suuret kehityslinjat eivät muutu miksikään. Esimerkiksi mems-pohjaisten ratkaisujen käyttö kulutuselektroniikassa ei ole hidastumassa. Päinvastoin.
Tutkimuslaitos Isuppli ennustaa, että mems-pohjaisten ratkaisujen markkinat kulutuselektroniikassa kasvavat vuoden 2006 noin 1,1 miljardista dollarista 2,6 miljardiin dollariin vuonna 2012.
Selvästi suurin mems-tekniikan hyödyntäjä on peliteollisuus, jossa liikkeentunnistus on nopeasti lyönyt itsensä läpi ennen kaikkea Nintendo Wiin vauhdittamana. Tällä alueella toimii myös oululainen Ball-IT, jonka mems-antureihin pohjaava älypallo mahdollistaa mielenkiintoisia peli- ja käyttöliittymäsovelluksia.
Myös matkapuhelimesta odotetaan suurta mems-hyödyntäjää. Vuonna 2007 erilaisia liikkeentunnistuspiirejä löytyi vain kolmesta prosentista uusia puhelimia. Viime vuonna osuus kasvoi jo kymmeneen prosenttiin, ja kasvu on vain kiihtymässä.
Isuppli ennustaa, että kännyköihin myydään erilaisia mems-pohjaisia piirejä noin 1,3 miljardilla dollarilla vuonna 2012. Kun markkinoiden koko oli alle 300 miljoonaa dollaria vuonna 2007, päästään kasvussa huikeaan lähes 35 prosentin vuosivauhtiin.
Mems-valmistajista Stmicroelectronics kaappasi viime vuonna ykkössijan 18 prosentin markkinaosuudellaan. Samalla se ohitti Texas Instrumentsin, jonka mems-menestys on perustunut dlp-kuvapiirien menekkiin televisioissa ja videoprojektoreissa. (Prosessori)








