Yle avaa kännykkä-tv-lähetyksiä – ensin ilmaiseen kokeiluun

Sisältöä kahdelta radio- ja tv-kanavalta
Yle avaa kännykkä-tv-lähetyksiä – ensin ilmaiseen kokeiluun Ensimmäiset dvb-h-kännykät Suomessa ovat olleet Nokian N77, N92 ja N96 (kuvassa).

Digita ja Yleisradio yrittävät selvittää kuluttajien kiinnostusta mobiili-tv-lähetyksiin lisäämällä ainakin heinäkuun loppuun asti tarjontaan Ylen radio- ja tv-sisältöä. Samanaikaisesti toteutetaan käyttäjäkysely.

Kännykkä-tv:ssä (dvb-h) tarjotaan Ylen tv-kanavista TV1:n ja YLE TV2:n kotimaiset sisällöt, ja radiokanavista YleX ja Radio 1 heinäkuun 2009 loppuun saakka. Yleisradion tv-ohjelmajohtaja Olli-Pekka Heinosen mukaan lähetyksiä voidaan jatkaa myöhemminkin, jos asiasta päästään sopuun operaattoreiden kanssa.

Kokeilu on osa liikenne- ja viestintäministeriön hanketta, jolla yritetään pelastaa dvb-h-lähetykset. Kaupallisten lähetysten alkaminen on viivästynyt toista vuotta laitteiden puuttumisen, tekijänoikeuskorvausten ja verkkovuokrien neuvotteluiden kangerrellessa.

Digita arvioi, että dvb-h-verkon kuuluvuusalueella on kuitenkin jo kaksi miljoonaa ihmistä.

Mobiili-tv:ssä näkyvät ennestään vain MTV3 ja The Voice sekä kolme radiokanavaa Iskelmä, Radio Nova ja The Voice. Nelonen ehti jo aloittaa lähetyksensä, mutta lopetti ne myöhemmin. Katsojia oli vähän, eikä Nelonen halunnut maksaa Digitalle lähetyskorvauksia.

Digita ja tv-kanavat käyvät neuvotteluja mobiilioperaattoreiden kansa palvelun kaupallistamisesta, jolloin siihen tulisi liittymismaksu. Operaattorit laskuttaisivat palvelusta asiakkailtaan, joten kaupalliset lanseeraukset ovat niistä kiinni.

Laitekantaa laajennetaan lisälaitteella

Suomeen on tarjolla vasta kolme dvb-h-kännykkää, Noka N77, N92 ja N96. Tilannetta yritetään nyt parantaa kännykän kanssa erikseen käytettävällä dvb-h-vastaanottimella Nokian SU-33W-lisälaitteen avulla.

Laite toimii N85-, N79-, E75- ja N73-puhelimilla, myöhemmin myös Nokia 5800 Xpressmusicin ja N97:n kanssa.

Kännykkä-tv-läheytyksistä saa lisätietoa Digitan mobiili-tv-sivuilta.

Yle avaa kännykkä-tv-lähetyksiä – ensin ilmaiseen kokeiluun
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös