Yle julkaisi ohjeet digi-tv:n kanavaongelmiin
Osalta kotitalouksista katosi maanantaina kaksi tv-kanavaa, kun Yleisradion Teeman ja Urhelukanavan paikkojen vaihtuminen aiheutti yllättäviä ongelmia osassa digibokseja. Kanavien odotettiin vain pimentyvän, mutta digiboksit käyttäytyivätkin eri tavalla kuin tv-yhtiöt odottivat. Yleisradio on julkaissut ohjeet sotkun selvittämiseen.
Yle Teeman uusi kanavapaikka on ollut maanantaiaamusta 2.2.2009 alkaen 7, Urheilukanavan uusi paikka on 9 ja helmikuun puolivälissä aloittavan Liv-kanavan paikka on 8. Kanavien hakuohjeet on julkaistu Ylen nettisivujen lisäksi teksti-tv-sivulla 370.
Viestintäpäällikkö Mika Ojamies Ylestä kertoo isoimpien ongelmien tulleen katsojille, joilla digiboksin kanavien haku uudelleen ei riittänyt, vaan kanavien löytäminen vaatii laitteen tehdasasetusten palauttamisen.
"Markkinoilla on valtavan suuri määrä laitteita. Tämä käyttäytymistapa oli aivan uusi", hän puolustaa tilannetta. Hän sanoo, että muutosta on testattu kymmenillä digibokseilla, mutta laitteet käyttäytyvät hieman eri tavoin.
Ojamies ei osaa arvioida, kuinka monia kotitalouksia ongelma on koskettanut. Hän kertoo, että aika monet ovat soittaneet, kun kanavahaku ei ole auttanut. Helsingin Sanomien mukaan kyse olisi ainakin joistakin tuhansista kotitalouksista.
Digiboksin tehdasasetusten palauttamisen jälkeen kannattaa tarkistaa, että myös kello-, kieli- ja tekstitysasetukset palautetaan oikeiksi. Yleensä tehdasasetusten palautustoiminto varmistaa nämä.








