Yliopisto tuo videoarkiston aarteet nettiin

Sisältöä animaatiopätkistä luentoihin
Yliopisto tuo videoarkiston aarteet nettiin

Helsingin yliopisto on uusinut jatkuvasti karttuvan nettivideopalvelunsa, jossa jo nyt on lähes 5000 erilaista videota. Erilaisten luentojen lisäksi arkistossa on paljon muutakin materiaalia, esimerkiksi opiskelijoiden kursseillaan tekemiä dokumentteja vuosien varrelta.

Tänään arkisto karttuu ainakin rehtori Thomas Wilhelmssonin puheella yliopistokauden avajaisista. Puhe välitetään suoraan verkkoon klo 12.15. Myös opiskelijoiden avajaistempauksia luvataan verkkoon.

"Videolle päätyvät helpoimmin luentosarjat, vuosijuhlat ja tähtiluennot. Videoiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt etenkin yliopisto-opetuksessa ja viestinnässä", yliopiston audiovisuaalisten palveluiden päällikkö Jukka Toivola kertoo.

Videopalvelun mielenkiintoisimmiksi löydöiksi nimetään arkiston aarteet, joihin on koottu 1980-luvulla toimineen yliopiston tv-laitoksen tuotoksia. Esittelyllä on muun muassa köyhien Stockmanniksi nimitetty Romis, joka katosi kaupunkikuvasta, kun Pikku-Huopalahti rakennettiin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös