Youtube ja tekijänoikeusväki tukkanuottasilla

Musiikkivideot vietiin briteiltä
Youtube ja tekijänoikeusväki tukkanuottasilla

Tekijänoikeuksien haltijoiden ja Youtuben välinen kiista on kärjistynyt äärimmilleen Iso-Britanniassa. Lisenssiriitojen vuoksi Youtube lopetti levy-yhtiöiden levittämien musiikkivideoiden näyttämisen briteille maanantaina. Tekijänoikeuksien haltijat ovat tyrmistyneitä käänteestä, kertoo BBC.

Youtube ja brittiläisiä säveltäjiä ja musiikinkustantajia edustava Performing Right Society (PRS) ovat käyneet neuvotteluja musiikin uusista lisenssimaksuista. PRS:n edustaja kertoo BBC:lle olevansa järkyttynyt siitä, että Youtube päätyi tällaiseen ratkaisuun kesken neuvotteluiden täysin varoittamatta.

Videoiden poisto alkoi maanantai-iltana, ja parissa päivässä kaikkien kiistanalaisten teosten pitäisi olla näkymättömissä.

Kuilu Youtuben ja PRS:n välillä on syvä. PRS haluaisi korottaa esityskorvauksia, Youtube puolestaan neuvottelee niiden alentamisesta. Youtube valittaa, että PRS yrittää moninkertaistaa lisenssimaksut. PRS puolestaan ei halua puhua yksityiskohdista.

Youtuben vanha sopimus PRS:n kanssa kattaa lähes kaikkien suurten levy-yhtiöiden tarjonnan sekä lisäksi useiden pikkumerkkien julkaiseman musiikin.

Tagit: Youtube
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös