Youtubeen maksullisia videolatauksia

Videon voi ladata omalle koneelle
Youtubeen maksullisia videolatauksia

Google kertoo lisäävänsä Youtube-videopalveluun uuden ominaisuuden, jolla videoita voi ladata suoraan omalle koneelleen. Samalla Youtubeen on ilmestynyt maksullisia videolatauksia.

Google kertoo Youtube-blogissa, että monet käyttäjät ovat toivoneet videoiden latausmahdollisuutta omille koneilleen. Googlen mukaan kyse on pitkälti videon julkaisijoiden tahdosta ja videon sisällön oikeuksista. Monet julkaisijat ovat valmiita mahdollistamaan videoiden lataamisen omille koneille, joten Youtube on tehnyt siihen vaadittavat työkalut.

Videolatauksilla voi tienata rahaa Youtubessa

Samalla on luotu uusi mahdollisuus Youtube-sisällöllä tienaamiseen. Videon julkaisija voi valita, että videon lataaminen omalle koneelle on maksullinen, jos julkaisijalla on videoon tekijänoikeudet. Hinnan voi määrätä itse.

Käyttäjä voi maksaa videon Google Checkout -palvelun kautta. Checkout on Googlen oma maksupalvelu, jossa voi käyttää esimerkiksi luottokortteja.

Hinnat ovat todennäköisesti melko pieniä, sillä itse video on joka tapauksessa katsottavissa ilmaiseksi. Tekniikka on jo käytössä, ja joistain videoista on pyydetty esimerkiksi 99 sentin lataushintaa.

Tagit: Video, Youtube
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös