Yritykset avainasemassa matkalla mobiilinettiin
Hurjimpien ennusteiden mukaan seuraavat miljardi netinkäyttäjää tulevat linjoille ensimmäisen kerran mobiililaitteella. Mobiili nettikäyttö lisääntyykin kaiken aikaa, mutta varsinaista suurta läpimurtoa saadaan vielä odottaa. Pwc-konsulttiyhtiö (Pricewaterhousecoopers) heittää uuden tutkimuksensa perusteella pallon yrityksille.
Tutkimuksen mukaan yritykset vaikuttavat omilla käytännöillään merkittävästi mobiililaitteiden ja -palveluiden yleistymiseen. Yritykset esimerkiksi määrittelevät, kuinka yleisesti matkapuhelinetua hyödynnetään, mitä palveluita työntekijät käyttävät ja missä laajuudessa yritys korvaa palveluiden käytön. Lisäksi yritysten siirtyminen yhteen päätelaitteeseen edistää samanlaista siirtymää myös vapaa-ajan mobiiliteknologian käytössä.
"Mobiilipalveluiden työ- ja vapaa-ajankäyttö sulautuvat yhä vahvemmin yhteen, mikä asettaa vaatimuksia yritysten matkapuhelimen käyttöön liittyville käytännöille. Näyttäisi siltä, että vasta yritysten tuen myötä pääsemme aitoon mobiilin ja internetin konvergenssiin", Pwc:n neuvontapalveluiden Esa Nahkala sanoo.
Vastaajien vaatimukset mobiililaitteiden suhteen ovat yhä melko perinteisiä. Laitteilta odotetaan sopivaa hintaa, muotoilua sekä pitkäkestoista akkua. Vastaajat haluavat muun muassa pystyä lukemaan ja muokkaamaan tiedostoja, hyödyntää karttoja ja pikaviestintää sekä esimerkiksi käyttää mobiililaitetta kulkukorttina toimistollaan.








