Yritykset pihalla sosiaalisesta mediasta
Suomalaisyrityksillä on koko lailla sormi suussa sosiaalisen median edessä, paljastaa TTL:n (Tietotekniikan liitto) ensi viikolla julkaistava it-barometri. Sen mukaan vain harva yritys on istunut alas tuumimaan sosiaalisen median mahdollisuuksia ja haasteita.
Vain 15 prosenttia tutkimuksen vastaajista kertoi yrityksensä tehneen strategian vertaismedian hyödyntämiselle, ja vain neljäsosassa yrityksistä on käytössä vertaismediaa koskeva ohjeistus. Suuri osa yrityksistä kuitenkin kertoo tavoittelevansa verkkoliiketoimintansa kasvattamista.
"Tulevaisuudessa useampien yritysten on käsiteltävä vertaismediaa strategisena kysymyksenä, sillä vertaismedian hyödyntämisellä on merkittävä rooli verkkoliiketoiminnan kasvattamisessa. Yrityksen on myös tärkeää määritellä vertaismedian käytölle pelisäännöt, sillä sosiaalisen median toimintamallit ovat uusia ja poikkeavat merkittävästi perinteisistä verkon toimintamalleista", professori Tomi Dahlberg Helsingin kauppakorkeakoulusta korostaa.
Vertaismedia voi tukea liiketoimintaa – tai sitten ei.
"Brändit ja yritykset esiintyvät tahtomattaankin nettikäyttäjien välisissä keskusteluissa. Sosiaalista mediaa seuraamalla ja keskusteluun osallistumalla yritykset saavat suoran kontaktin yhteisöihin ja jopa asiantuntijoihin, jotka ovat heistä kiinnostuneita. Tätä mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä", sosiaalisen median asiantuntija Kimmo Kuokka Viestintätoimisto Text 100 Conexiosta muistuttaa.








