Yritykset uskovat: it-vihreys kannattaa

Tutkimus selvitteli vihertämisen motiiveja
Yritykset uskovat: it-vihreys kannattaa

Yritystoiminnan perimmäinen tarkoitus on rahan ansaitseminen, joten samasta näkökulmasta ne tarkastelevat muodissa olevia tietotekniikan vihreitä arvoja. Marketvision tuoreen tutkimuksen mukaan taloudelliset perusteet ovat selkein syy ympäristönäkökohtien huomioon ottamisessa.

Vihreämpään tietotekniikkaan siirtyminen on monelta taholta todistettu selkeäksi ja järkiperäiseksi säästötoimeksi. Sähkölaskut on mukava saada pienemmiksi, samoin tulostuskulut

Matkaa maaliin on vielä, sillä Marketvision mukaan vain alle kolmasosa tutkituista organisaatioista on asettanut energiankulutukselleen selkeitä säästötavoitteita, tietotekniikan energiankulutukselle vielä harvemmat.

Energiaa säästäviä ratkaisuja pyritään silti jossain määrin suosimaan hyvin yleisesti. Ongelmalliseksi koetaan se, että mittausmenetelmien kehittymättömyyden vuoksi on vaikea selvittää säästötoimien tuottamia hyötyjä.

"Ehkä yllättävänkin harvoin tunnistetaan tietotekniikan ympäristövaikutusten ja toiminnan tehostamisen välinen suhde. Viittaan tällä esimerkiksi digitalisoitumiseen, sähköisten prosessien hyödyntämiseen ja vaikkapa videoneuvottelun suosimiseen. Varsin usein ympäristökysymykset yhdistetään pelkästään konesaleihin ja työasemien hallintaan, vaikka kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta", Marketvision projektijohtaja Mika Ollikainen toteaa.

Kiiltoa kilpeen

Yksi painava syy yrityksen vihertämiseen on imagonkohennus.

"Vaikka ympäristönäkökohtien huomioiminen tietohallinnossa tapahtuu usein kustannusperusteisesti, ovat ympäristöarvot tärkeitä myös imagosyistä. Monet teollisuudenalat ja vaikkapa liikenne ja logistiikka ovat hyviä esimerkkejä aloista, joihin kohdistuu erityisiä sosiaalisen vastuun paineita ympäristökysymyksissä. Sama pätee myös julkissektoriin, joka jatkossa tulee huomioimaan erilaiset ympäristökriteerit hankinnoissaan ja palvelusopimuksissaan aiempaa voimakkaammin", Ollikainen arvioi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös