Yritysten turvaongelmat pahentuneet nopeasti
Markkinatutkija Enterprise Strategy Group kertoo, että yritysten tietomurtojen tilanteessa on tapahtunut selvä käänne. Vuosien ajan noin kolmannes suurista yrityksistä kertoi kärsineensä tietomurroista. Nyt ongelmia kohtaa yllättäen melkein kaksi kertaa suurempi määrä yrityksiä.
Tilanteen muuttumisesta kertoo ESG:n analyytikko Jon Oltsik Cnetin blogikirjoituksessaan. Oltsik kertoo, että vuosien 2005–2007 aikana tehdyissä kyselyissä tilanne pysyi melko vakaana. Noin 30 prosenttia yli tuhannen työntekijän suuruisista yrityksistä kertoi, että he olivat joutuneet tietovarkauden uhriksi viimeisen vuoden sisällä.
Vuodessa hyppäys 30 prosentista melkein 60 prosenttiin
Oltsik kirjoittaa, että hän odotti näkevänsä jälleen samanlaisia lukuja vuoden vaihteen tienoilla tehdyissä selvityksissä. Hän oli kuitenkin tyrmistynyt uusimmista luvuista.
Tulosten mukaan 61 prosenttia 1000–5000 hengen yrityksistä kertoi kärsineensä tietomurroista vuoden sisällä. Yli 5000 hengen yrityksissä luku oli 49 prosenttia.
Oltsik päättelee, että tilanne on menossa selvästi huonompaan suuntaan. Selittäviä tekijöitä voivat olla kannettavien koneiden ja muistitikkujen yleistyminen sekä esimerkiksi pikaviestinnän ja sähköpostin käytön lisääntyminen.








