2 miljoonaa yritystä käyttää Google Appsia

20 miljoonaa käyttäjää 100 maassa
2 miljoonaa yritystä käyttää Google Appsia

Google yrittää tosissaan viedä yritysten sähköpostia internetin pilveen – pois yritysten omilta palvelimilta, ja Microsoftin tai IBM:n ohjelmilta. Jo yli kaksi miljoonaa yritystä käyttää Google Apps -pakettia, ja määrä kasvaa nopeasti. Nyt Google aloittaa uuden hyökkäyksen.

Google kertoo blogissaan uudesta Go Google -hankkeesta. Taustalla on Google Apps -paketin kysyntä.

Kesäkuussa Google Appsia käytti 1,75 miljoonaa yritystä. Nyt yritysten määrä on kasvanut yli kahteen miljoonaan. Näillä yrityksillä on noin 20 miljoonaa Google Apps -käyttäjää yli 100 maassa ja yli 40 kielellä.

Gone Google -kampanja alkaa

Google Apps -pakettiin kuuluu Gmail-sähköposti, kalenteri ja esimerkiksi pikaviestit. Apps-pakettiin kuuluvat myös Docs-toimisto-ohjelmat, mutta yrityksille tärkeimpiä ovat sähköposti ja työryhmäominaisuudet. Perusversio on ilmainen, mutta yli 50 käyttäjän versio maksaa noin 30 euroa vuodessa käyttäjää kohti.

Apps-pakettia aletaan nyt markkinoida ympäri maailman lehdissä ja esimerkiksi lentoasemilla. Google kannustaa yrityksiä siirtämään sähköpostinsa nettiin Googlen alustalle. Näin yrityksen ei tarvitsisi ylläpitää omia sähköpostijärjestelmiään.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös