3d yleistyy televisioissa odotettua hitaammin
Valmistajat panostavat voimakkaasti 3d-televisioiden kehitykseen. Displaysearchin ennusteen mukaan laitteiden myynti ei vielä lähde odotettuun kasvuun.
Elokuvamaailmassa 3d-tekniikka on lyönyt itsensä läpi menestyksekkäästi. Moniulotteisen kuvan uskotaan löytävän nopeasti tiensä myös muille viihde-elektroniikan osa-alueille. Tutkimusyhtiö Displaysearchin mukaan 3d-televisioiden menestys jää tänä vuonna odotettua vaisummaksi.
Tuoreen ennusteen mukaan valmistajien panostus stereoskooppisiin 3d-televisioihin ei toistaiseksi takaa menestystä. Analyytikko Paul Gray ennustaa laitemyynnin nousevan tänä vuonna vaatimattomaan 1,2 miljoonaan kappaleeseen. Vuoteen 2018 mennessä uuden tekniikan televisioiden toimitusten odotetaan piristyvän 64 miljoonaan kappaleeseen.
Gray arvio ensimmäisen suuren esteen 3d-tekniikassa ylitetyn viime vuonna, kun valmistajat saivat sovittua tuen laajentamisesta blu-ray-levyille. Varsinainen työ elokuvien ja soittimien yhteensopivuuden varmistamisessa on vasta alussa, Displaysearch varoittaa.
Toistaiseksi 3d-tekniikka on kerännyt eniten suosiota suurissa elokuvasaleissa. Menestyksen vanavedessä markkinoille on ilmestynyt myös 3d-tekniikka tukevia pc-näyttöjä sekä kannettavia tietokoneita. Mediahuomiosta huolimatta ratkaisut eivät ole herättäneet odotettua intoa kuluttajissa.








