Acer hakee voimakasta kasvua älypuhelimista

Myyntimäärä kolminkertaiseksi ensi vuonna
Acer hakee voimakasta kasvua älypuhelimista

Kannettavista tietokoneistaan parhaiten tunnettu Acer hakee voimakasta kasvua älypuhelinmarkkinoilta. Yhtiö aikoo kolminkertaistaa puhelinmyynnin ensi vuoden aikana.

Acer esitteli ensimmäiset älypuhelimet viime vuoden lopussa. Nykyisin markkinoilla on useita malleja, jotka perustuvat Windows Mobile -alustaan. Loppuvuoden aikana markkinoille ehtivät myös ensimmäiset Googlen Androidiin perustuvat laitteet.

Kuluvan vuoden aikana Acer uskoo toimittavansa yhteensä noin puoli miljoonaa älypuhelinta. Ensi vuonna myynnin odotetaan uusien mallien ja laajan operaattoriyhteistyön myötä kasvavan vähintään 1,5 miljoonaan kappaleeseen.

Panostus pc-laitteisiin jatkuu vahvana

Älypuhelimien lisäksi Acer jatkaa voimakasta panostusta netbook-laitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin. Acerin virallinen tavoite on nousta maailman suurimmaksi pc-valmistajaksi vuoden 2012 aikana.

Nopeasta kasvusta huolimatta yhtiö on edelleen matkapuhelinmarkkinoilla pieni tekijä. Esimerkiksi Apple ilmoitti myyneensä lähes 7,5 miljoonaa Iphone-älypuhelinta yhden vuosineljänneksen aikana.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös