Acer haluaa pc-kaupan kärkeen – hurjaa kasvua
Pc-markkinoiden suurimpien valmistajien joukkoon nopeasti kirinyt Acer aikoo kasvaa vauhdilla myös jatkossa. Erityisesti netbook-laitteillaan loistavasti menestynyt yhtiö on jo ohittanut useita perinteisiä pc-valmistajia.
Acerin hallituksen puheenjohtaja, entinen toimitusjohtaja JT Wang ennustaa Acerin toimittavan ensi vuona yli 40 miljoonaa kannettavaa tietokonetta. Vuoden 2009 aikana yhtiö odottaa kaupanneensa noin 30 miljoonaa laitetta, joten kasvua kertyisi merkittävästi.
Wangin mukaan Acer tavoittelee maagisen 40 miljoonaan toimitetun laitteen lisäksi ensi vuonna myös markkinoiden suurimman pc-valmistajan titteliä. Yhtiön alkuperäinen tavoite oli nousta markkinoiden suurimmaksi toimijaksi vuoden 2012 aikana. Toistaiseksi markkinoiden kärkipaikka kuuluu amerikkalaiselle HP:lle
Acerin kasvu on ollut hurjaa. Vuonna 2007 yhtiö toimitti noin 15 miljoonaa kannettavaa tietokonetta. Yhtiö on onnistunut kaksinkertaistamaan toimitettujen laitteiden määrän kahdessa vuodessa. Saavutuksen arvoa kasvattaa se tosiseikka, että suosion kasvu on jatkunut voimakkaana myös talouskriisin aikana.








