Acer selätti HP:n Euroopassa
HP hallitsi Euroopan pc-markkinoita pitkään mielin määrin. Viime aikoina Acer on lyönyt tiskiin kovan haasteen, ja kaksikko on taistellut piikkipaikasta tasaväkisesti. Gartnerin tuoreimmat myyntitilastot kertovat kuitenkin, että nyt Acer näyttää menevän menojaan – HP jää kauas taakse.
Acer on kasvattanut myyntiään vuoden aikana muhkeat 21 prosenttia, vaikka ajat ovatkin ankeat. HP on onnistunut pitämään myynnin ennallaan, mutta Acerin kiri on purrut kipeästi. Acerin osuus Länsi-Euroopan pc-myynnistä on jo 28,3 prosenttia HP:n 21,5 prosenttia vastaan.
Vuosi sitten Acerin etumatka oli noin kaksi prosenttiyksikköä, nyt jo noin seitsemän.
Pahimmin on vuoden aikana kärsinyt Dell, jonka myynnistä on huvennut vuodessa lähes 20 prosenttia. Se pitää yhä kolmospaikkaa tilastoissa, mutta osuus markkinoista on huvennut jo alle 10 prosenttiin. Kannoilla kärkkyvät Asus ja Toshiba.
Pienemmistä merkeistä ovat myyntiään kasvattaneet selkeästi Samsung ja Apple, mutta ne eivät vielä pääse kärkiviisikkoon.
Kokonaisuudessaan Länsi-Euroopan pc-myynti on sujunut vuoden kolmannella neljänneksellä samaan vauhtiin kuin vuotta aiemmin. Gartner uskoo sen kuitenkin piristyvän selkeästi loppuvuodesta. Myynnin vetureina ovat edelleen minikannettavat.








