ACTA-sopimusta vastustettiin Suomessa ja maailmalla

ACTA-sopimusta vastustettiin Suomessa ja maailmalla

EU:n tuoteväärennösten ja piratismin vastaista ACTA-sopimusta protestoitiin mielenosoituksilla eri puolilla Eurooppaa. Suurimmissa mielenilmauksissa oli paikalla tuhansia. Myös Helsingissä järjestettiin mielenosoitus, joka keräsi satoja osallistujia. Vaikka sopimus on allekirjoitettu, asian käsittely on kesken.

ACTA (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) on periaatteessa EU:n kauppasopimus tuoteväärennöksiä vastaan. Se voi kuitenkin vaikuttaa myös piratismin vastaiseen taisteluun. Vastustajien mielestä sopimus on vaara netin vapaudelle.

Sopimus nousi laajaan julkisuuteen vasta sen allekirjoittamisen aikoihin. Useimmat EU-maat – myös Suomi – allekirjoittivat sopimuksen viime kuussa (Suomi allekirjoitti salamyhkäisen ACTA-sopimuksen).

Saksassa mielenosoittajia yhteensä jopa 25 000

Sopimuksen vastustajat järjestivät koordinoituja mielenosoituksia ympäri Eurooppaa lauantaiksi.

Mielenosoittajien määriä on kerännyt yhteen esimerkiksi The Inquisitr -palvelu. Sen mukaan Saksan lukuisiin mielenilmauksiin osallistui yhteensä jopa 25 000 henkilöä. Bulgarian Sofiassa mielenosoitukseen osallistui julkaisun mukaan noin 4000 henkilöä. Pariisissa ja Budapestissä mielenilmauksiin osallistui noin tuhat henkeä.

Helsingin mielenilmaus alkoi lauantaina Asema-aukiolta kello 12. Sieltä sopimuksen vastustajat siirtyivät Narinkkatorille. Paikalla oli noin 200–300 henkilöä.

Mielenilmauksilla voi olla vaikutusta. Vaikka sopimus on jo solmittu, se tulee vielä EU-parlamentin käsittelyyn. Asiasta äänestetään näillä näkymin kesäkuussa, ja sopimuksen kaatuminen on siis vielä mahdollista. Suomessa myös eduskunnalla on sanansa sanottavana.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös