Activision Blizzardin hittipeli vyöryi kauppoihin

Vuoden odotetuin pelijulkaisu
Activision Blizzardin hittipeli vyöryi kauppoihin

Pelit ovat kasvattaneet ja vankentaneet asemaansa osana populaarikulttuuria. Tästä kertovat myös niiden tekemiseen käytettävät panostukset, jotka ovat vuosikymmenen aikana kymmenkertaistuneet. Myös pelien tuotot ovat nousseet huimasti.

Pelijulkaisija Activision Blizzardin Call of Duty: Modern Warfare 2 -peli on yksi tämän vuoden odotetuimmista peleistä, josta odotetaan historian menestyksekkäintä viihdejulkaisua. Pelien lisäksi räiskinnän odotetaan peittoavan taalatahkonnassa myös hittielokuvat.

Uutistoimisto Reutersin siteeraaman tutkimusyhtiö MKM Researchin analyytikko Eric Handlerin mukaan pelin odotetaan myyvän ensimmäisen vuorokauden aikana yli viisi miljoonaa kappaletta. Peli julkaistiin virallisesti eilen, ja pelikauppiaiden ennakkotunnelmien mukaan kauppa on käynyt vilkkaana. Viralliset luvut myynnistä saadaan ensi viikolla.

Mahdollisuudet miljardimyyntiin

Handlerin arvion mukaan pc:lle sekä Microsoftin Xbox 360- ja Sonyn PS3-konsoleille lanseerattua Modern Warfare 2 -peliä myydään vuoden loppuun mennessä jopa 13 miljoonaa kappaletta. Luvut ovat komeita, sillä viime vuoden hittijulkaisuksi noussutta GTA IV -peliä saatiin ensimmäisen vuorokauden aikana kaupaksi 3,6 miljoonaa kappaletta.

GTA IV poiki ensimmäisen viikon aikana yli kuuden miljoonan kappaleen myynnin, jonka arvo nousi yhteensä 500 miljoonaan dollariin. Mikäli kauppa sujuu loistavasti jatkossakin, Modern Warfare 2 saattaa kurotella avausviikon aikana jopa miljardin dollarin myyntiä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös