Aito 4g-tekniikka valmistuu vuoden päästä
Operaattorit ovat vasta ottamassa käyttöön ensimmäisiä lte-verkkoja, mutta standardointityö seuraavanpolven tekniikan kanssa etenee jo kovaa vauhtia. 3GPP-järjestö on nyt kertonut, että lte-advanced -standardi valmistuu maaliskuussa 2011.
Esimakua lte-a:sta saatiin jo Barcelonan kännykkämessuilla, jossa Qualcomm demosi testilaitteistolla tekniikkaa. Kyse oli toki erittäin alustavasta demosta.
Lte-advanced on oikeastaan vasta se todellinen 4g-tekniikka. Sen luvataan tuovan kännykkäkäyttäjälle teoriassa jopa gigabitin yhteydet, kun käyttäjä ei ole liikkeessä. Mobiilina vauhdin luvataan olevan satojen megabittien luokkaa.
Alun perin laitevalmistajat puhuivat lte:stä joko 3,9G- tai Super3G-tekniikkana. Esimerkiksi Ericsson ryhtyi puhumaan 4g:stä vasta, kun ensimmäisiä operaattorisopimuksia solmittiin. Operaattoreille puhe 4g:stä on markkinointimielessä tärkeää jo lte:n kohdalla.
Nyt 3GPP lupaa kuitenkin saada release 10 -määrityksensä valmiiksi ensi vuoden maaliskuussa. Tavoite on kova, sillä standardiin tulee noin 50 lisäystä. Esimerkiksi tuki femto-piensoluille tulee osaksi 3GPP-standardia vasta nyt release 10 -versiossa.
Standardin valmistumisesta vie tyypillisesti ainakin vuoden, ennen kuin ensimmäisiä protolaitteita saadaan testattavaksi. Kaupallinen lanseeraus vienee 2-3 vuotta aikaa, joten lte-a-verkkojen voidaan odottaa olevan toiminnassa vuoden 2014 aikana. (Prosessori)








