Alicia Keysin uusi levy ilmaiseksi Facebookissa
Tunnetun artistin levy on julkaistu ensi kertaa ensin ilmaiseksi Facebookissa. Alicia Keysin koko uusi albumi on kuunneltavissa Facebookissa uudenlaisen sovelluksen avulla. Tästä saattaa tulla uusi musiikkialan ilmiö, sillä muutkin artistit innostuivat heti ideasta.
Alicia Keysin uusi levy julkaistaan virallisesti vasta ensi viikon tiistaina 15. joulukuuta. "The Element of Freedom" -levy on kuitenkin kokonaan kuultavissa Alicia Keysin Facebook-sivuilla. Käyttäjän täytyy ensin ryhtyä Keysin Facebook-faniksi, joita on noin 1,4 miljoonaa.
Facebook-julkistus kiinnostaa artisteja ja levy-yhtiöitä
Keysin levy-yhtiön RCA Music Groupin mukaan taustalla on San Franciscossa toimivan Involver-yrityksen kehittämä ohjelma. Sen avulla musiikkia voi julkaista suorasoittotekniikalla Facebookin sisällä. Käyttäjä ei voi ladata musiikkikappaleita omalle koneelleen, jolloin uhka levymyynnille on pienempi.
Involver-yhtiön toimitusjohtaja Rahim Fazal kertoo uutiskanava ABC:lle, että yhtiö on saanut julkistuksen jälkeen paljon yhteydenottoja artisteilta ja levy-yhtiöiltä. Monet ovat kiinnostuneita kokeilemaan samanlaista mallia, jossa levy julkaistaan ensin Facebookissa.








