Alkuvuosi hymyilyttää muistivalmistajia

Kaikkien aikojen ennätysvuosi mahdollinen
Alkuvuosi hymyilyttää muistivalmistajia

Muistivalmistajilla on syytä hykertelyyn, sillä markkinat vetävät erittäin hyvin. Tutkimusyhtiö iSupplin tuoreen tutkimuksen mukaan muistiralli on alkuvuonna käynyt erittäin hyvin. Kasvuluvut lähentelevät jo ennätyksiä.

Tutkimuksesta raportoi tuoreeltaan verkkolehti Digitimes. Lukujen mukaan muistikauppa on vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana käynyt ennätyshyvin: viime vuonna samoihin myynteihin kivuttiin vasta vuoden puolivälissä.

Voimakas myynnin kasvu on tehnyt hyvää valmistajien liikevaihdolle. Myyntejä tutkineen iSupplin mukaan valmistajien liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä ennätyskorkealle tasolle. Parempia kvartaaleja on nähty viimeisen 11 vuoden aikana vain kaksi kappaletta, molemmat teknokuplan huumassa.

Kaikkien aikojen ennätysvuosi mahdollinen

Markkinoiden arvo paisui alkuvuonna 9,5 miljardiin dollariin. Kasvua viime vuoden lopusta kertyy hurjat 9,7 prosenttia. Kasvun merkitystä korostaa se, ettei muistiala kärsinyt talouskriisistä muiden alojen tapaan. Viime vuonna muistien hinnat pysyivät vakaina ja sirujen kauppa kävi hyvin.

Mikäli myynnit jatkuvat alkuvuoden jalanjäljillä, kuluva vuosi saattaa osoittautua muistivalmistajille kaikkien aikojen ennätysvuodeksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös