Älypuhelimien pelätään tukkivan kännyverkot

Älypuhelinten ja nettipäätteiden kuormaan ei ole riittävästi varauduttu
Älypuhelimien pelätään tukkivan kännyverkot

Yhdysvalloissa on CES-tapahtumassa esitelty roppakaupalla uusia älypuhelimia ja nettipäätteitä. Uusien mobiililaitteiden pelätään kuitenkin tukkivan pahasti matkapuhelinverkot. Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta Yhdysvalloissa siitä on jo saatu konkreettista esimakua.

Google esitteli CES-tapahtumassa oman Nexus One -älypuhelimensa, ja muut valmistajat ovat esitelleet uusia Googlen Android-alustaa käyttäviä puhelimia. Pc-valmistajat ovat esitelleet prototyyppejä nettipäätteistä, joilla pääsee internetiin kännykkäverkkojen kautta. Lukuisia nettipäätteitä tulee myyntiin tänä vuonna, ja Apple näyttänee mallia jo tammikuun lopulla.

Kaikki nämä laitteet lisäävät melkoisesti mobiilia nettikäyttöä. Kännykkäverkoille se tietää ongelmia.

Dataliikenne kasvoi 50-kertaisesti kolmessa vuodessa

Applen Iphonen verkko-operaattori AT&T kertoo Businessweek-lehdelle, että kännykkäverkkojen dataliikenne on kasvanut kolmessa vuodessa 5000 prosenttia, eli 50-kertaiseksi.

Iphone on jo aiheuttanut melkoisia ongelmia varsinkin suurissa kaupungeissa. AT&T on kasvattanut verkon tehoa, mutta päivitykset eivät aina pysy kasvavan kysynnän perässä.

Sanford C. Bernstein -tutkimusyhtiön analyytikko Craig Moffett arvioi Businessweek-lehdelle, että Iphonen tapaisten älypuhelinten määrä maailmassa voi yli kaksinkertaistua kolmen vuoden aikana.

Nettipäätteet pahentavat tilannetta entisestään. Tämä aiheuttaa valtavan kasvun mobiilissa dataliikenteessä. Moffet arvioi, että operaattorien verkkopäivitykset eivät riitä vastaamaan haasteeseen.

Yhdysvalloissa seuraukset ovat näkyneet paitsi kehnoina datanopeuksina, myös ongelmina tavallisissa puheluissa. Puhelut saattavat katkeilla kun verkon kuormitus on korkea.

Tavallista Yhdysvalloissa on sekin, että kännykät eivät aina toimi kunnolla isoissa rakennuksissa sisätiloissa. Samanlaiset ongelmat saattavat yleistyä eri puolilla maailmaa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös