AMD esittelee Bulldozer-arkkitehtuuria loppukesästä
Suoritinvalmistaja AMD lupaa verkkolehti Xbitlabsin mukaan kertoa lisätietoja odotetusta Bulldozer-koodinimellä tunnetusta mikroarkkitehtuurista elokuussa. Yhtiön seuraavan sukupolven suorittimien pohjaratkaisu on merkittävä muutos nykyisiin piireihin verrattuna.
Yhtiö lupaa paljastaa lisätietoja elokuussa järjestettävässä Hot Chips -konferenssissa. Jo nyt tiedetään kyseessä olevan merkittävä muutos nykyiseen siruajatteluun.
Viime vuonna AMD kertoi Bulldozer-mikroarkkitehtuurin muuttavan merkittävästi nykyisen moniydinprosessoinnin perusideaa.
Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan AMD muuttaa uusien sirujen perusyksikön yhdestä suoritinytimestä yhdeksi Bulldozer-moduuliksi. Yksi moduuli käsittää kaksi liukulukulaskentaan erikoistunutta ydintä. Neljän ytimen suorittimessa on siis kaksi ja esimerkiksi kahdeksan ytimen suorittimessa neljä moduulia.
Myöhästymiset kiusana
Ensimmäinen Bulldozer-arkkitehtuuriin perustuva suoritin tunnetaan toistaiseksi koodinimellä Zambezi. Se sisältää neljä moduulia eli kahdeksan suoritinydintä, ja mukaan luvataan myös kattavia virransäästöominaisuuksia.
Tarkkaa lanseerauspäivää ei toistaiseksi ole ilmoitettu, mutta piirien arvellaan ehtivän kauppaan vuoden 2011 aikana. AMD on kärsinyt piirien kehittelyssä myöhästelyistä.
Samalla myös tekniset ominaisuudet ovat muuttuneet: alun perin kaavailtu 45 nanometrin tuotantekniikka on matkan varrella vaihtunut kehittyneempään 32 nanometrin prosessiin.








