AMD kirii suoritintoimituksissa
Siruvalmistaja AMD:n asema suoritinmarkkinoilla on parantunut. Yhtiö onnistui toisella vuosineljänneksellä kasvattamaan markkinaosuuttaan erityisesti kannettavissa tietokoneissa. Ylivoimaiselta ykköspaikalta löytyy edelleen tuttu nimi.
Tutkimusyhtiö IDC:n tuoreen raportin mukaan prosessoritoimitukset kasvoivat toisen vuosineljänneksen aikana 3,6 prosentilla. AMD:n osuus toimitetuista piireistä nousi 19 prosenttiin. Kasvua alkuvuoteen kertyi 0,2 prosenttiyksikköä.
Ylivoimaisesti suurin suoritinvalmistaja on edelleen yhdysvaltalainen Intel. Yhtiö toimitti toisen kvartaalin aikana 80,7 prosenttia prosessoreista. Osuus putosi alkuvuodesta 0,3 prosenttiyksikköä.
AMD:n parantuneen osuuden takaa löytyy hyvä menestys kannettavien tietokoneiden sirukaupassa, jossa yhtiön osuus nousi 1,6 prosenttiyksikköä 13,7 prosenttiin.
Työpöytä- ja palvelinsiruissa kilpailu sujuu heikommin, sillä kilpaileva Intel kasvatti osuuksiaan molemmissa tuoteryhmissä. Pöytätietokoneiden siruista 72,2 prosenttia oli varustettu Intelin leimalla, kun taas palvelinpiireissä Paul Otellinin luotsaama siruvalmistaja kahmi jo 93,5 prosentin siivun.








