AMD:n tappioputki jatkuu yhä

Parannusta tuli, mutta edellinen voitollinen neljännes vuonna 2006
AMD:n tappioputki jatkuu yhä

Pöytäkonebisneksen toiseksi suurin suoritinvalmistaja AMD on paljastanut kolmannen neljänneksen tuloksensa. Lukujen mukaan yhtiön liiketoiminta on sujunut odotuksia paremmin. Tappiota ei voitu välttää vieläkään.

Teknologiajohtaja Intelin kanssa äärimmäisen kiivaasti kilpaileva AMD taistelee erityisesti hinta-laatu-suhteella. Siksi yhtiön katteet suorittimista ovat huomattavasti Inteliä pienemmät, mikä näkyy tuloksessa.

Talouden elpyminen heijastuu AMD:n lukuihin. Yhtiö kertoi kolmannen kvartaalin liikevaihdon kasvaneen 1,4 miljardiin dollariin. Se on 22 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Alkuvuoteen kasvua kertyi 18 prosenttia.

Liikevaihto oli markkinoille positiivinen yllätys. Keskimäärin pörssianalyytikot odottivat uutistoimisto Bloombergin mukaan 1,27 miljardin liikevaihtoa.

Edelleen tappiolla

AMD:n pahin ongelma on kannattavuus. Yritysjärjestelyistä ja parantuneesta liikevaihdosta huolimatta yhtiön nettotulos painuu 128 miljoonaa dollaria punaiselle.

Tilanne on vakava sillä AMD:n viimeisestä voitollisesta neljänneksestä on aikaa jo kolme vuotta. Viime vuonna viivan alta löytyi tappiota 134 miljoonaa dollaria.

Intelin tavoin myös AMD odottaa sirumyynnin piristyvän loppuvuoden aikana. Yhtiö odottaa hyvän myynnin jatkuvan erityisesti kannettavien tietokoneiden suorittimissa.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: AMD, Intel, tulos
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös