AMD uudistaa talousvaikeuksissaan johtoaan
Talousvaikeuksissa hapuilevan suoritinvalmistaja AMD:n johtoryhmä uudistuu. Yhtiö ilmoitti palkanneensa uudeksi varatoimitusjohtajaksi ja talouspäälliköksi 46-vuotiaan Thomas Seifertin.
Uudessa virassaan Seifert raportoi suoraan toimitusjohtaja Dirk Meyerille. Hän korvaa aiemman talousjohtajan Robert Rivetin, joka ylennettiin alkusyksystä yhtiön operaatiojohtajaksi.
Seifertillä riittää työnsarkaa, sillä AMD on jo pitkään kärsinyt talousvaikeuksista tiukassa kilpailutilanteessa markkinajohtaja Intelin kanssa.
Viime keväänä yhtiö onnistui elvyttämään talouttaan hyvin menestyneillä Phenom II -siruilla. Myös näytönohjainkauppa käy vahvana, joten ainekset talouden elvytykseen ovat olemassa.
Viime vuonna AMD teki historiansa suurimman yritysjärjestelyn, kun suorittimien valmistus yhtiöitettiin pääomasijoittajien tuella erilliseksi yhtiöksi.
Aiemmin Seifert on toiminut muistivalmistaja Qimondan talouspäällikkönä. Tehtävä poiki runsaasti kokemusta kriisijohtamisesta, yhtiö ajautui amerikkalaiseen Chapter 11 -konkurssimenettelyyn viime tammikuussa








