Analyytikko: ”iPhone 5 valtaisa menestys”

Analyytikko: ”iPhone 5 valtaisa menestys”

Viime aikoina on ihmetelty jonkin verran sitä, että iPhone-myynti on laskenut vuoden ensimmäisten kuukausien vauhdista. Syyksi tähän on osoiteltu pian julkaistavaksi odotettua seuraava iPhonea, jota kärkkyvät ovat pitäneet kukkaronsa nyörit kiinni. FBR Capitalin analyytikko Craig Berger uskoo iPhone 5:tä tulevan oikea jymymenestys.

Bergerin arvion mukaan iPhone 5:n myynti koko sen elinkaaren aikana voi olla jopa 250 miljoonaa kappaletta. Niinpä hän kuvaileekin syyskuussa odotettua julkistusta yhdeksi suurimmista yksittäisen tuotteen luomista mahdollisuuksista Applen historiassa, raportoi Forbes.

Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että markkinatutkija IDC:n mukaan yhtiön iPhone-myynti oli tämän vuoden toisella neljänneksellä 26 miljoonaa laitetta. Nokian älypuhelinmyynti samassa ajassa oli vain noin 10 miljoonaa älypuhelinta – kaikki mallit yhteenlaskettuna siis.

Nokiallakin on edessään erittäin tärkeä julkistus, kun sen odotetaan esittelevän uutta Windows Phone -versiota käyttävät Lumiat viikkoa ennen Applen julkistustilaisuutta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös