Analyytikko: Microsoftilta oma älypuhelin keväällä

Yhtiön kiistämät huhut heräsivät jälleen
Analyytikko: Microsoftilta oma älypuhelin keväällä Microsoftin oletetun puhelimen odotetaan perustuvan Windows Mobile 7 -käyttöjärjestelmään. Muotoilu ja ominaisuudet saattavat periytyä kiitellystä Zune HD -mediasoittimesta. Kuva: Microsoft

Apple on laajentanut menestyksekkäästi musiikkisoittimista matkapuhelinalalle. Uudelleen kiihtyneiden huhujen mukaan myös Microsoft suunnittelee oman matkapuhelimensa valmistusta.

Ohjelmistovalmistajan omasta puhelimesta on huhuttu aiemmin useita kertoja, ja yhtiö on kerta toisensa jälkeen kiistänyt väitteet jyrkästi.

Pari vuotta sitten kehitteillä oli kuulopuheiden mukaan Pink-koodinimellä kehitettävä puhelin, joka perustuisi Microsoftin omaan Windows Mobile -käyttöjärjestelmään.

Tuoreimpien huhujen taustalla on tutkimusyhtiö Jefferies & Companyn analyytikko Katherine Egbert. Yhtiön asiakkaille toimitetussa muistiossa Egbert ennustaa Microsoftin lanseeraavan oman matkapuhelinmallinsa kahden kuukauden sisällä.

Egbert uumoilee Microsoftin puhelimen perustuvan seuraavan sukupolven Windows Mobile 7 -käyttöjärjestelmään. Todennäköisiä lanseeraustilaisuuksia ovat helmikuun puolivälissä käynnistyvä Mobile World Congress tai Las Vegasissa maaliskuun lopussa järjestettävä CTIA Wireless -teknologiatapahtuma.

Muotoilu Zunesta?

Microsoftin puhelimen odotetaan muistuttavan ominaisuuksiltaan ja muotoilultaan yhtiön Zune HD -mediasoitinta. Ominaisuuslistalta saattaisi löytyä tuki hd-videolle, sekä edistyneet valokuvaus- ja web-toiminot.

Jefferies & Company ei odota puhelinjulkistuksen tuottavat merkittäviä voittoja ensimmäisinä vuosina. Xbox-konsolin tapaan Microsoft odottaa yhtiön mukaan tuottoa pitkällä aikavälillä.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Microsoft, Zune HD
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös