Android ja Chrome OS ehkä yhteen

Android ja Chrome OS ehkä yhteen

Moni ehti odotella Googlen älypuhelinkäyttöjärjestelmän valloittavan kelpo siivun kevytkannettavista. Tätä taustaa vasten oli melkoinen yllätys, että Google kertoikin nikkaroivansa tähän tarkoitukseen erillistä Chrome OS -käyttöjärjestelmää. Nyt on kuitenkin annettu vinkkiä siitä, että nämä kaksi polkua saattavat myöhemmin yhtyä.

Google esitteli Chrome-käyttöjärjestelmäänsä tiedotusvälineille viime viikon lopulla. Cnet-uutispalvelun mukaan vinkki firman kahden käyttöjärjestelmän yhdistymisestä saatiin tilaisuudessa korkeimmalta mahdolliselta taholta, Sergei Briniltä, joka on toinen Googlen perustajista.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että projektit sulautuvat ennemmin tai myöhemmin yhteen. Hyvät eväät tälle antaa se, että molemmat on rakennettu samalle pohjalle: Linuxille ja Webkitille.

Tästä huolimatta käyttöjärjestelmien sulautuminen ei ole vielä kirkossa kuulutettu, sillä Googlen johdossa on myös erillisten tuotteiden puolesta puhuvia. Heidän mielestään älypuhelimet ja minikannettavat ovat niin erilaisia laitteita, että kummankin parhaista puolista päästään nauttimaan vain laiteryhmää varten räätälöidyllä käyttöjärjestelmällä.

Jos joku onnistuu menestyksellisesti tekemään laitteen, joka istahtaa sopivasti kannettavien ja älypuhelinten väliin, voisi Androidin ja Chrome OS:n perillinen sopia sen käyttöjärjestelmäksi kuin nakutettu.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös