Android-laitteet päivittyvät hitaasti
Androidin 2.3 -versio on edelleen selvästi yleisin. Uusin jakelussa oleva 4.0 -versio kuitekin kirii eroa. (Kuva: developer.android.com)
Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävät laitteet valtaavat jatkuvasti lisää markkinoita, mutta suurin osa niistä pyörittää edelleen muutaman versionumeron takaista Gingerbreadiksi nimettyä versiota.
Android-kehittäjien sivustolta käy ilmi, että Gingerbread, eli Androidin 2.3 -versio on edelleen selvästi yleisin reilulla 60 prosentin osuudella. Hoyneycomb, eli 3.1 ja 3.1 -versiot ovat puolestaan täysin lapsipuolen asemassa vain hieman yli kahden prosentin osuudella.
Androidin uusin jakelussa oleva versio 4.0, eli Ice Cream Sandwich on vallannut Android-laitteista tähän mennessä reilun kymmenen prosentin osuuden. Se on kuitenkin selvästi nopeimmin yleistyvä versio.
Yksi suuri osatekijä Ice Cream Sandwichin leviämiseen on Samsungin Galaxy SIII -puhelimen valtava suosio. Osuutta on pönkittänyt myös HTC:n One X -malli.
Androidin kannalta huolestuttavaa on kuitenkin se, että uusimmalta versiolta on kestänyt kahdeksan ja puoli kuukautta saavuttaa nykyinen asemansa. Osasyynä hitaaseen leviämistahtiin on se, että valmistajat ovat nihkeitä jakelemaan uusia versiopäivityksiä siinä pelossa, että uudet laitteet eivät kävisi niin hyvin kaupaksi.








