Angry Birdsin iPad-version mainokset suututtavat pelaajia
Rovion huippusuosittu Angry Birds on ollut pitkään yksi pelatuimmista ja kehutuimmista mobiilipeleistä. Suomalaispelin iPadille ilmestynyt päivitys on kuitenkin aiheuttanut paljon kritiikkiä siihen ilmestyneiden mainosten takia, 9to5mac.com kertoo.
Angry Birdsin iPad-versio on maksullinen peli, eikä siinä ole ollut minkäänlaisia mainoksia. Pelin uusinkaan versio ei ole mainosrahoitteinen, mutta siihen on lisätty Angry Birds -tuotteiden mainoksia, joita näytetään pelin ollessa keskeytettynä sekä tason uudelleen käynnistämisen yhteydessä.
Mainosten ilmaantuminen on herättänyt kritiikkiä Angry Birdsiä pelaavien keskuudessa USA:ssa. App Storeen ilmestyneissä vihaisissa kommenteissa todetaan esimerkiksi, ettei ostetussa ohjelmassa saisi olla mainoksia ja että mainokset pilaavat hyvän pelin.
Mainosten sijoitusta pelin keskelle ja niiden ulkoasua moititaan myös kommenteissa. Käyttäjäarvioissa keskimäärin neljä ja puoli tähteä USA:n App Storessa saanut Angry Birds HD on uuden 1.5.3-version myötä saanut keskimäärin kolme tähteä ja joissakin kommenteissa vain yhden tai kaksi tähteä pelkästään uuteen versioon ilmestyneiden mainosten takia.
Suomen App Storessa Angry Birds HD:n uusin versio ei ole vielä ehtinyt saada käyttäjiltä palautetta. Aiemmat versiot ovat saaneet keskimäärin viisi tähteä. Angry Birds HD on tällä hetkellä kolmanneksi myydyin iPad-ohjelma sekä Suomen että USA:n App Storessa.








