Anvialle luvat teräväpiirtolähetyksiin
Teräväpiirtoisten antenniverkon televisiolähetysten käynnistyminen on taas yhden askeleen lähempänä, kun valtioneuvosto on myöntänyt Anvialle kaksi verkkotoimilupaa televisiotoimintaan. Lähetykset on tarkoitus aloittaa osittain vielä tämän vuoden aikana.
Toinen Anvia Oyj:n saamista luvista on valtakunnallinen, toinen kattaa laajalla säteeellä pääkaupunkiseudun ympäristöä. Valtakunnallinen lupa koskee sekä tavallisia että teräväpiirtolähetyksiä, suppeampi vain teräväpiirtoa.
Niiden näkyvyysalue ulottuu lännessä Hankoon ja Salon itäpuolelle, pohjoisessa Hyvinkäälle ja Mäntsälään sekä idässä Porvooseen. Verkkoon luvataan olevan toimintakunnossa tämän vuoden loppuun mennessä.
Valtakunnallisen luvan käyttö alkaa ensi vuonna. Nyt myönnetyt toimiluvat olivat verkkotoimilupia. Ohjelmistoluvat eli varsinaiset tv-kanavat kanavanippuihin myönnetään myöhemmin.
Verkkotoimiluvat edellyttävät, että lähetyksissä käytetään dvb-t2-standardia ja mpeg4-pakkaustekniikkaa.
Dvb-t2-lähetystekniikalla voidaan lähettää nykyistä useammat ohjelmistot yhdessä kanavanipussa.
Lähetykset näkyvät vain, jos katsojalla on standardia tukeva digiboksi tai -televisio.
Anvian lisäksi valtakunnallista lupaa hakivat Digita ja DNA. Pääkaupunkiseudun lupaa niiden lisäksi myös Telemast Nordic.
Anvia valittiin voittajaksi kilpailun edistämisen perusteella – muuten hakijoita pidettiin tasaväkisinä. Digitalla on jo maanpäällisen digi-tv-verkon lupa, ja DNA:lla toinen kokeellinen hdtv-verkkolupa.
Anvia tunnettiin vuoteen 2008 asti nimellä Vaasan Läänin Puhelin.








