AP: Poliisin laajoissa piraatti-iskuissa pidätettiin 10

AP: Poliisin laajoissa piraatti-iskuissa pidätettiin 10

Alkuviikosta Euroopassa toteutettiin pitkään suunniteltu laaja isku piraatteja vastaan. Nyt eri maiden poliisit ovat kertoneet joitain tietoja tuloksista. Uutistoimisto AP:n mukaan viranomaiset saivat käsiinsä kymmeniä piraattipalvelimia.

Poliisi ei etsinyt laittoman aineiston yksityisiä lataajia, vaan laittomien piraattipalvelujen ylläpitäjiä ja heidän järjestelmiään. Iskuja tehtiin samanaikaisesti 14 eri maassa, joista esimerkiksi Ruotsi oli laajasti edustettuna. Laajan operaation tähtäimenä olivat järjestäytyneesti operoivat piraattipalvelut.

48 palvelinta viranomaisille

Uutistoimisto AP:n mukaan Belgian poliisi toteaa, että operaatiossa saatiin viranomaisten haltuun 48 palvelinta. Niitä käytettiin esimerkiksi musiikin ja elokuvien laittomaan levitykseen.

Poliisi otti kiinni lukuisia henkilöitä, mutta suuri osa heistä on päästetty kotiin. Belgian poliisin mukaan kymmenen henkilöä on pidätetty, ja he ovat poliisin huostassa.

Pidätyksistä viisi tehtiin Belgiassa. "Pidätetyt ovat 25–30-vuotiaita, ja he tiesivät mitä tekivät. Heidän ajattelutapansa on, että kaiken täytyy olla vapaata ja ilmaista", selitti poliisin tutkija AP:lle.

Ruotsin poliisi teki AP:n mukaan seitsemän eri ratsiaa. Joukossa oli myös yhtiö, joka ylläpitää Pirate Bayn ja WikiLeaksin palvelimia. Poliisi kuitenkin paljasti, ettei kumpikaan palvelu ollut iskujen kohteena.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös