Apinakin osaa käyttää iPadia

Apinakin osaa käyttää iPadia Kuva: Orangutan Outreach

Apinat ovat nokkelia otuksia, ja orankit ovat apinoiksikin älykkäitä. Orangutan Outreach -järjestö on keksinyt, että eläintarhojen orankeille voisi antaa virikkeeksi iPadeja, joita on jo kokeiltukin hyvällä menestyksellä.

Järjestö toivoo, että Apple kehittäisi karvaisille serkuillemme erityisesti niille sopivia sovelluksia, ”Apps for Apes”.

”Uskomme, että Apple saavuttaisi paljon tukemalla projektiamme. Auttamalla orankien uskomattoman älykkyyden esittelyssä Apple olisi mukana suojelemassa erittäin uhanalaista lajia ja torjumassa metsien tuhoutumista. Rohkaisemalla kehittäjäyhteisöä tekemään sovelluksia orankeille yhtiö kohottaisi Ajattele toisin -mottonsa aivan uudelle tasolle”, Orangutan Outreachin sivustolla todetaan.

Apinoiden ostovoima on jokseenkin rajallinen, joten sovelluksilla tuskin omaisuuksia kerättäisiin. Järjestö toivookin, että ihmiset lahjoittaisivat niille myös käytöstä pois jääneitä iPadeja.

Eläintarhojen orankit katselevat kuulemma mielellään videoita lajitovereistaan ja etenkin itsestään. Ne ovat myös käyttäneet piirto-ohjelmia. Toiveissa olisi esimerkiksi saada Skypen kaltaisia sovelluksia, joilla orankit voisivat pitää yhteyttä toisiinsa.

Järjestön sivulla on paljon kuvia iPadia käyttävistä apinoista, ja elävämpää kuvaa voi katsoa YouTubesta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös