Ipadin saatavuus julki, Suomeen aikaisintaan kesäkuussa?

Laite tulee USA:ssa myyntiin huhtikuun alussa
Apple Ipad saataville huhtikuussa, muttei Suomessa

Odotettu Applen tablet-laite Ipad tulee Yhdysvalloissa saataville 3. huhtikuuta wlan-mallina, ja myöhemmin samassa kuussa myös 3g-versiona. Apple alkaa ottaa USA:ssa heti ennakkotilauksia vastaan. Suomessa sitä joudutaan odottamaan pidempään.

Isoimmat Euroopan maat Espanja, Italia, Ranska, Saksa ja Sveitsi sekä Kanada ja Australia saavat laitteita myös huhtikuun lopussa. Apple aikoo ilmoittaa huhtikuussa hinnat näissä maissa. Vielä ei myöskään tiedetä, vaatiiko Ipadin 3g-versio joissakin tai kaikissa maissa operaattorisopimuksen.

Ipadia on kutsuttu isokokoiseksi Ipod touchiksi. Sillä on paksuutta 1,27 senttimetriä ja massaa noin 680 grammaa.

Uudistettua multi-touch-tekniikkaa hyödyntävä Kosketusnäyttö on kooltaan 9,7 tuumaa ja erottelukyvyltään 1024 x 768 kuvapistettä. Sillä pääsee lataamaan ohjelmia ja pelejä App Storessa, surffaamaan webissä ja lukemaan sähköpostit Ipod touchin tapaan, mutta Ipadissa on panostettu erityisesti sähköisiin kirjoihin.

Ipadin edullisin 16 gigatavun versio maksaa Yhdysvalloissa 499 dollaria (noin 367 euroa). 32 gigatavun malli maksaa 599 dollaria (noin 440 euroa) ja 64 gigatavun malli 699 dollaria (noin 514 euroa). Vastaavien 3g-mallien hinnat ovat 629 dollaria (noin 462 euroa), 729 dollaria (noin 536 euroa) ja 829 dollaria (noin 609 euroa).

Suomen saatavuudesta vain veikkauksia

Suomen hintoja tai saatavuutta ei ole julkistettu. Applen tuotteisiin erikoistuneen Tector-liikkeiden toimitusjohtaja Jouni Torniainen arvioi aiemmin Tietokoneelle, että saatavuus menee luultavasti ainakin kesäkuulle.

Applen EMEA-alueen viestintäjohtaja Alan Hely vahvisti Tietokoneelle lauantaina, että Ipad tulee Suomeen "myöhemmin tänä vuonna", mutta tarkempaa tietoa saatavuudesta ei irronnut.

Liikkeessä uskotaan Ipadin kysyntään. ”Joka päivä tosi monet käyvät kysymässä. Kovasti tätä odotellaan sormet syyhyten”, kerrotaan Lasipalatsin myymälästä.

Myös Macpeoplessa luotetaan Ipadin käyvän kaupaksi, kunhan sitä tänne saadaan.

"Tasaisesti sitä käydään kysymässä. Ensimmäiset ja optimistisimmat olivat kolkuttamassa ovea seuraavana aamuna julkistuksen jälkeen", todetaan Itäkeskuksen myymälästä.

Tagit: Apple, Ipad
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös