Apple, LG ja Samsung pudottivat Nokiaa

Strategy Analytics uskoo kännykkätaantuman päättyvän
Apple, LG ja Samsung pudottivat Nokiaa Strategy Analytics kiittelee Samsungia multimedia- ja älypuhelinten valikoiman vahvistamisesta. Samsung on julkistanut sekä Android-, Symbian- että Windows Mobile -malleja.

Maailman kännykkämyynti laski heinä–syyskuussa yhä neljä prosenttia vuoden takaiseen nähden, mutta loppuvuonna päästään uuteen nousuun, arvioi tutkimusyhtiö Strategy Analytics. Sen mukaan laskussa olivat etenkin Nokia, Sony Ericsson ja Motorola. LG kasvatti myös markkinaosuuttaan, mutta heikensi kannattavuuttaan samalla. Selvimpiä voittajia olivat Apple Iphone ja eteläkorealainen Samsung.

Strategy Analytics arvioi Nokian kännykkämyynnin laskeneen kolmannen neljänneksen aikana kahdeksan prosenttia, kaksinkertaisesti yleiseen neljän prosentin laskuun nähden. Nokia ylsi 108,5 miljoonaan puhelimeen ja reiluun 37,5 prosentin markkinaosuuteen. Se on SA:n mukaan Nokian heikoin markkinaosuus sitten tammi–maaliskuun 2007. SA arvioi Nokian kärsineen kaikilla tärkeillä markkina-alueilla. SA:n mielestä Nokia oli heikoilla etenkin Yhdysvalloissa, jota tutkimusyhtiö pitää maailman tärkeimpänä kännykkämarkkinana.

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa laski koko puhelinvalikoimaa heikommaksi, 36 prosenttiin. Se on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin huhti–kesäkuussa. Nokialta osuuksia veivät etenkin Apple, kanadalainen RIM (Blackberry) ja taiwanilainen HTC, joka on tuonut markkinoille kehuttuja uusia Android- ja Windows Mobile -puhelimia.

Eteläkorealaisten osuus lähestyy Nokiaa

Samsung nousi kaikkien aikojen parhaimpaan markkinaosuuteensa yli 20 prosenttiin reilulla 60 miljoonalla puhelimellaan. Strategy Analytics huomauttaa, että tämä on ensimmäinen kerta sitten Motorola Razr -hittipuhelimen menestyksen vuonna 2006, kun joku Nokian kilpailija onnistuu kahmaisemaan yli viidenneksen kännykkämyynnistä.

Toinen eteläkorealaisvalmistaja LG myi lähes 32 miljoonaa puhelinta, peräti 37 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin yhtiön myynti oli notkahtanut. LG pysyi siis toisen neljänneksen 11 prosentin osuudessaan.

SA laskeekin, että eteläkorealaisten LG:n ja Samsungin osuus kännykkämyynnistä on nyt yltänyt yhdessä yli kolmannekseen. Näin lähelle Nokiaa ne eivät ole koskaan päässeet.

iphone-160

Iphonen osuus kännykkämyynnistä oli vasta 2,5 prosenttia, mutta älypuhelimista Iphone-mallien osuus oli jo yli 16 prosenttia.

Apple myi neljänneksen aikana 7,5 miljoonaa Iphonea ja ylsi 2,5 prosentin markkinaosuuteen. Neljänneksen aikana myydystä noin 45,5 miljoonasta älypuhelimen Apple Iphonen osuus oli kuitenkin jo reilut 16 prosenttia.

Apple myi Iphonea seitsemän prosenttia enemmän kuin viime vuonna. SA arvioi, että Apple pystyy nyt haastamaan kilpailijansa älypuhelimissa entistä voimakkaammin, koska valikoimassa ovat sekä uusi Iphone 3G S -malli että edullisempi vanha malli.

Sony Ericsson ja Motorola sukelsivat syvälle

Huonoimmin kännykkämyynti sujui neljänneksi suurimmalta Sony Ericssonilta, jonka myynti romahti 45 prosenttia vuoden takaiseen nähden, ja amerikkalaiselta Motorolalta, jonka myynti romahti niin ikään 46 prosenttia enää 13,6 miljoonaan laitteeseen.

Mooto-Droid-160

Motorola yrittää päästä takaisin kasvu-uralle Googlen Android-alustan avulla.

Motorola on myynyt viimeksi yhtä vähän puhelimia vuoden 2001 alussa. Motorola yrittää vahvistaa tuotevalikoimaansa etenkin Android-puhelimilla Yhdysvaltain markkinoille. Äskettäin julkistetut kaksi mallia eivät kuitenkaan ehtineet auttaa ainakaan vielä heinä–syyskuun myyntiä.

Kaikkiaan heinä-–syyskuussa toimitettiin SA:n mukaan 291 miljoonaa kännykkää, kun vuotta aiemmin päästiin vielä 304 miljoonaan matkapuhelimeen. Loppuvuonna se uskooo 300 miljoonan puhelimen myynnin ylittyvän, ja näin kasvua tulisi taas kolmisen prosenttia viime vuoden loka–joulukuuhun nähden.

Strategy Analytics ennustaa, että neljän peräkkäisen neljänneksen jälkeen loka–joulukuussa kännykkämyynti kääntyy siis uuteen nousuun, ja alan taantuma päättyy.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös