Apple lopettaa Mac OS X:n Javan kehittämisen
Macilla Java-ohjemointia harrastavilla saattaa olla edessä käyttöjärjestelmän vaihto. Apple on nimittäin lopettanut Javan kehityksen, eikä kesällä ilmestyvässä Mac OS X Lionissa ole todennäköisesti Javaa enää mukana.
Java-kehittäjille ikävästä yllätyksestä kerrotaan Applen kehittäjäsivuilla hiljattain ilmestyneen Java-päivityksen rinnalla. Snow Leopardin kolmas Java-päivitys sisältää Java SE 1.6.0_22 -version ja se parantaa Java-ohjelmien yhteensopivuutta, turvallisuutta ja luotettavuutta.
Jatkossa päivityksiä ei kuitenkaan enää ilmesty ja Apple varoittaa Javan katoavan mahdollisesti tulevista Mac OS X -päivityksistä. Applen päätökseen ovat saattaneet vaikuttaa Javaa kiusanneet tietoturvaongelmat ja Javan merkityksen vähentyminen.
Apple on itse kääntänyt nykyisin Oraclen hallussa olevan Javan Mac OS X:lle, ja päivitysten ilmestymistahti on ollut pahimmillaan huomattavasti muita alustoja jäljessä. Apple ei ole juurikaan panostanut Javaan viime vuosina, eikä sitä ole myöskään hyväksytty iOS-laitteisiin. Apple ei aio myöskään hyväksyä Javalla tehtyjä ohjelmia loppuvuodesta avautuvaan Mac App Storeen.
Java-kehittäjät odottavat nyt, tuoko Oracle tai joku muu yhtiö Javan Mac OS X Lioniin. Javan täysi katoaminen olisi ikävä uutinen kehittäjien lisäksi tiedemaailmalle ja yrityksille, jotka käyttävät Javaan pohjautuvia ohjelmia esimerkiksi laskentatehtävissä ja palvelimissa.








