Apple: Nokia pimittää patenttien tietoja

ITC:stä tuli yritysten taistelukenttä
Apple: Nokia pimittää patenttien tietoja

USA:n kansainvälisestä kauppakomissiosta eli ITC:tä tulee se foorumi, jossa Nokian ja Applen välinen patenttikiista selvitetään. Tämä kävi selväksi, kun ITC päätti ottaa tutkittavakseen myös Applen Nokiaan kohdistamat syytökset.

Applen syytös Nokiaa kohtaan on kovasanainen. Sen mukaan Nokia on pimittänyt patenttejaan koskevia tietoja olleessaan mukana luomassa kansainvälisiä standardeja. Kun tekniikoista sitten on tullut yleisesti käytettyjä, Nokia vaatii muilta yrityksiltä kohtuuttomia korvauksia tekniikan käytöstä.

Muutama viikko sitten ITC kertoi ottaneensa Nokian Applea koskevat syytökset harkintansa alle. Edessä on pitkä prosessi, jossa päätetään rikkovatko Applen tuotteet Nokian patentteja.

ITC:n pitää sääntöjensä mukaan 45 päivän aikana asettaa päivämäärä, johon mennessä asia pitää ratkaista. Tyypillisesti ITC:n tutkimukset vievät aikaa noin 15 kuukautta, joten päätös on odotettavissa aikaisintaan keväällä 2011.

ITC ei voi määrätä yrityksiä maksamaan rojalteja toistensa tekniikan hyödyntämisestä, vaan se kuuluu siviilioikeusistuimille. Todennäköisin vaihtoehto Nokian ja Applen kiistassa on se, että yritykset jossakin vaiheessa sopivat ristiinlisensoinnista sekä toiselle kuuluvista korvauksista.

Tähän vaikuttaa ITC:n lopullinen päätös tai se, mihin suuntaan ITC näyttää tutkimuksissaan päätyvän, jolloin prosessi voisi hieman nopeutua. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös