Apple puolustaa valtavaa pankkitiliään

Yhtiö on valmis ison riskin yritysostoihin
Apple puolustaa valtavaa pankkitiliään

Applen menestys on myös paisuttanut yhtiön pankkitilin 25 miljardiin dollariin. Yhtiö ei kuitenkaan ole maksanut osinkoja viiteentoista vuoteen. Applen pääjohtaja Steve Jobs puolustaa yhtiön tyyliä. Apple harkitsee rohkeita investointeja ja jopa valtavia yrityskauppoja.

Applella on 25 miljardin dollarin (noin 18,5 miljardin euron) edestä käteisvaroja tai nopeasti rahaksi muutettavia sijoituksia. Jobs selitti asiaa Applen yhtiökokouksessa, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

"Me tiedämme, että jos meidän täytyy hankkia jotain – jokin osa palapeliin, jolla voimme tehdä jotain suurta ja rohkeaa – me voimme vain kirjoittaa shekin, eikä meidän tarvitse lainata paljon rahaa ja riskeerata koko yritystä. Rahat pankissa antavat meille valtavasti turvallisuutta ja joustavuutta", sanoi Jobs Bloombergin mukaan.

Apple valmis isoihin riskeihin

Jobs toteaa, että Apple on nyt niin suuri yritys, että todellisten muutosten tekeminen vaatii rohkeita liikkeitä. Niihin taas voidaan tarvita paljon rahaa.

"Riskien ottaminen on kuin ilmaan hyppäämistä. Kun hankkeet eivät onnistukaan, on mukava tietää, että jalkojen alta löytyy aina maata", Jobs sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Applen operatiivinen johtaja Tim Cook on aiemmin todennut, että Apple on harkinnut myös suurten yrityskauppojen tekemistä. Tähän saakka ei ole kuitenkaan löytynyt sopivia ostokohteita. Apple ei aio käyttää suurta pankkitiliään vain sen vuoksi, että rahat saataisiin käyttöön.

Tagit: Apple, Jobs
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös