Apple-syytetty: eivät olleet lahjuksia

Sähköpostiviestit johtivat jäljille
Apple-syytetty: eivät olleet lahjuksia

Lahjusten vastaanottamisesta syytetty keskitason Apple-pomo on vakuuttanut viattomuuttaan jupakan ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä. Yksi lahjonnasta syytetyistä aasialaisfirmoista puolestaan väittää maksaneensa syytetylle tuhansien eurojen kuukausikorvausta yleisistä markkinatiedoista.

Jupakan uusimmista käänteistä on kertonut muun muassa Financial Times.

Apple-pomon ovat leivättömän pöydän ääreen toimittaneet sekä syyttäjäviranomaiset että Apple siviilikanteellaan. Hänen syytetään antaneen Applen alihankkijoina toimiville aasialaisfirmoille sisäpiirin tietoja, joita nämä ovat voineet käyttää hyväkseen tarjouksia tehdessään.

Yksi lahjonnasta syytetyistä yrityksistä on korealainen Cresyn, joka valmistaa muun muassa kuulokkeita. Applen mukaan yhtiöllä ja syytetyllä oli sopimus, jonka perusteella yhtiö sai tietoja esimerkiksi Applen tulevista tuotteista 6000 dollarin (noin 4700 euroa) kuukausikorvausta vastaan. Cresyn sanoo sopimuksen olevan normaali laillinen konsulttisopimus, jolla hankittiin vain yleistä tietoa USA:n markkinatrendeistä.

Toinen suurennuslasin alla olevista yrityksistä on Asustekin tytäryritys Kaedar Electronics. Sen johtaja on hyllytetty yrityksen omien tutkimusten ajaksi.

Sähköpostit paljastivat

Apple kertoo päässeensä rötöstelyn jäljille löydettyään paljastavia sähköposteja syytetyn työkannettavalta. Ne oli sentään lähetetty henkilökohtaiselta sähköpostitililtä, mutta eivät välttäneet valvovaa silmää. Viesteissä syytetty muun muassa ohjeisti aasialaisia olemaan lähettämättä 10 000 dollaria suurempia summia kerralla, jotta ne eivät herättäisi huomiota.

Varsinaiselta työnantajaltaan mies nosti yli 100 000 dollarin (lähes 80 000 euroa) vuosipalkkaa, jota kasvattivat vielä optiot.

Lahjuksina saatua rahaa syytetty piilotti satojen tuhansien eurojen edestä vaimonsa ja perustamansa yhtiön tileille, Apple sanoo.

Tagit: Apple, lahjonta, lahjus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös